Museoiden yö

Museoiden yö-kulttuuritapahtumaa on järjestetty Tampereella jo vuodesta 2008 alkaen. 2020 tapahtuma jouduttiin perumaan koronaviruksen vuoksi, mutta palannee ohjelmaan kun yleisötilaisuuksien järjestäminen on jälleen mahdollista.

Tampere ei kuitenkaan ole konseptin keksijä. Ensimmäinen museioiden yö järjestettiin Berliinissä 1997 (Lange nacht der Museen). Sieltä idea on levinnyt ympäri Eurooppaa ja myös muualle maailmaan. Suomessa Tampereen lisäksi museioiden öitä on vietetty ainakin Mikkelissä, Lappeenrannassa ja Riihimäellä.

Perusidea kaupungista riippumatta on sama: museot ja monet muut kulttuuripalvelut pysyvät auki yleisölle illalla ja jopa yömyöhään. Yhdellä lipulla pääsee kiertämään kaikki näyttelyt. Usein vakionäyttelyiden oheen on toteutettu myös jotain erityistä kuten työpajoja, esitelmiä ja osallistavaa taidetta.

Julkaistu
Kategoria(t): tapahtuma